maanantai, 29. elokuuta 2011

Tulitikkuja lainaamassa Kuopiossa

Lauantaina koppasin Queen Elisabethin mukaan ja suunnistimme (tai minä suunnistin ;) Kuopioon Puikkariin katsomaan miltei legendaarista Matchboxia. Vaikka en suuremmin Matchboxin musiikista välitäkkään, olin sitä mieltä että sivistyksessäni on suuri aukko, kun en ko. orkesteria ole livenä nähnyt.

Illan asuna toimi ihapaskamekko vol.2, tylli: jonka kasasin 1,5 tunnissa vajaavaisista tarpeista ("oikea" tyllini on nimittäin QE:n luona, enkä muistanut muistuttaa että toisi sen), mammalta peritty 80-luvun patella ja uusin vintage-veskani. kengistä ei tartte selostaa kun ne ei näy kuvissa...




Lämppärinä 20th Flight Rockers joka oli hyvä. Kuvakin näyttää fiksummalle jos sen klikkaa isommaksi.



Matchboxista en saanut oikein yhtään kunnollista kuvaa, tämä oli varmaan paras. Kaikki muut ovat heiltahtaneita tai tärähtäneitä. Tosin se ei ole mikään ihme kun kuvaa ihmisjoukossa.





Menomatkalla otin jokaiselle järkkärin omistajalle pakollisia "valojuovakuvia", joista suurin osa onnistui ihan kivasti. Suoritusta vaikeutti se että että ajoin samalla autoa ja vauhtia oli noin 100 km/h. Mieheltä tulikin myöhemmin hyväksyviä kommentteja aiheesta tyyliin "vaaransit sitten liikenneturvallisuutta räpläämällä kameraa". Kyllä, juurikin näin.

Tupakkakopin savuista sai myös dramaattisia kuvia, koppiin pesiytyneet känniääliöt olivat taasen vähemmän dramaattisia ja lähinnä helvetin ärsyttäviä.

0 kommenttia: